SULJE VALIKKO

avaa valikko

Anna minulle nimi
35,00 €
Ilmainen toimitus
Aviador Kustannus
Sivumäärä: 220 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2022 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Nuori Malla haaveilee taiteilijan urasta. Opiskeluaikanaan hän kohtaa hengellisen yhteisön, joka tempaa hänet mukaansa. Malla tuntee saavansa elämälle tarkoituksen, kuuluvansa johonkin itseään suurempaan, mutta joutuu samalla ristiriitaan omien unelmiensa kanssa ja jättää taiteen. Hän perustaa perheen yhteisössä tapaamansa miehen kanssa. Mallan sisäinen yksinäisyys kuitenkin kasvaa, ja lopulta hän tajuaa, että voidakseen elää hänen täytyy jättää sekä avioliitto että uskonyhteisö, jossa yksi totuus hallitsee.

Nuorena maalattu omakuva kulkee Mallan mukana ja pakottaa hänet etsimään todellista itseään. Malla palaa kuvataiteen pariin ja maalatessaan kohtaa tunteitaan ja muistojaan. Samalla kun hän alkaa ymmärtää entistä ja nykyistä itseään, hänelle avautuu uusia näkökulmia menneisyytensä ihmissuhteisiin. Malla oivaltaa, miten tarve tulla rakastetuksi on ohjannut häntä lapsesta saakka hakemaan hyväksyntää auktoriteeteilta, joista lopulta on vapauduttava voidakseen elää omana itsenään.

Ritva Hellsten on kotkalainen kirjailija, jonka edellinen romaani Raija oli kaunokirjallisuuden vuoden 2020 Finlandia-finalisti. Syvällisenä ihmissuhteiden kuvaajana tunnettu Hellsten on kirjoittanut niin ikään erinomaisen vastaanoton saaneet romaanit Lea (2018) ja Orvot (2014).

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 5-8 arkipäivässä
Anna minulle nimizoom
Näytä kaikki tuotetiedot
ISBN:
9789523810945
Mukana kampanjoissa: